Avainsana-arkisto: valittu

Riihimäen Teatterin uusi taiteellinen johtaja on valittu

TIEDOTE

Riihimäen Teatterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi valittu Olka Horila

Kuva: Nils Krogell

Riihimäen Teatterin hallitus päätti kiinnittää ohjaaja Olka Horilan syksystä 2019 alkaen Riihimäen Teatterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Nykyisen taiteellisen johtajan, Janne Saarakkalan, määräaikainen sopimus päättyy syksyllä 2019.

Horila (*1972) on Raumalta lähtöisin oleva, Pohjois-Helsingissä asuva ohjaaja, jolle junailu pääradan varrella on tullut tutuksi työn kautta. Hän on viime vuosina ohjannut mm. Kansallisteatteriin, Hämeenlinnan teatteriin, Lahden kaupunginteatteriin, Teatteri Hevosenkenkään, sekä Meri-Oulun ja Rauman kesäteattereihin. Tällä hetkellä hän ohjaa esitystä Oulun teatteriin. Muutama vuosi sitten Riihimäen Teatterissa nähtiin hänen ohjauksensa Operaatio Prinsessa.

Riihimäelle Horila haluaa etsiä ohjelmistoa, joka löytää yleisönsä.

”Teatteri on yleisölaji. Teatteria ei voi tehdä, jos kukaan ei katso. Haluan että Riihimäkeläiset löytävät samaistuttavia aiheita ja tunteita esityksistämme. Ja haluavat tulla katsomoomme.”.

Hän haluaa että kaikille ihmisryhmille on omat tärppinsä lapsista vanhuksiin, sekä aikeina on kehittää erilaisia yhteistyökuvioita Riihimäen muiden toimijoiden kanssa.

”Riihimäen ylpeyden, Nuorisoteatterin suuntaan on jo avattu keskusteluja. Myös teatterin kaksi omaa ensi-iltaa syksylle 2019 on jo suunnitteilla.” Horila kertoo

Ohjaajana Olka Horila on kiinnostunut ihmisestä heikkouksineen. Horila katsoo ihmistä lempeästi, hyväksyvästi ja aina huumorin kautta.

”Kipeätkin aiheet ja tilanteet ansaitsevat naurua. Huumorintaju pitää ihmislajin hengissä”, Horila nauraa.