Reima Jokiselle myönnetty teatterineuvoksen arvonimi
Tiedote
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi torstaina 25.5. teatterineuvoksen arvonimen Reima Jokiselle. Jokinen toimii tällä hetkellä muun muassa Riihimäen Teatterin hallituksen puheenjohtajana. Teatterineuvoksen arvonimeä on myönnetty vuodesta 1948 lähtien ja Jokinen on 30. alan ammattilainen, joka sen on saanut.
Reima Jokisen yli 45 vuotta kestäneelle teatteriuralle ei löydy Suomesta vertaista. Hän on kehittänyt avarakatseisesti ja määrätietoisesti niin teattereiden hallintoa ja taloutta kuin ohjelmistoja ja kiertuetoimintaa. On poikkeuksellista, että hallintoihmisenä hän on ollut vahvasti mukana myös taiteellisella puolella ja tehnyt ohjelmisto- ja näyttelijävalintoja, tuottanut teatterin lisäksi oopperaa, musikaaleja ja lastenteatteria. Tämä kombinaatio on sysännyt hänet perustamaan useamman teatterin sekä käynnistämään tuottajakoulutusta Suomessa. Varsinainen teatteriura alkoi Penniteatterissa vuonna 1977.
Jokisen toimintaa on leimannut laaja-alaisuus taiteen eri aloilla – samoin järjestöelämässä. Hän on ollut vahvasti mahdollistamassa freelance-ryhmien ja vapaan kentän toimintaa jo Tampereen-vuosina ja erityisesti Aleksanterin teatterissa, Helsingissä. Myös lasten ja nuorten teatteritoiminnan edistäminen on ollut Jokisen agendalla erityisesti Penniteatterissa/Teatteri Pienessä Suomessa, Helsingin kaupunginteatterissa ja Linnateatterissa.
Jokinen jäi eläkkeelle teatterinjohtajan tehtävästään vuonna 2016, mutta hän toimii edelleen Aleksanterin teatterin, Riihimäen Teatterin, Tero Saarinen Companyn sekä Linnateatterin Dominon hallitusten puheenjohtajana.